OIKEIN HYVÄÄ JA ILOISTA UUTTA VUOTTA 2009

kaikille blogini lukijoille. Tavataan ensi vuonna, toivottavasti pikku hiljaa paremmissa tunnelmissa.Nyt raketit paukkuu, mutta minulla pojat nukkuu ja kynttilöitä on palamassa oikein tosi monta. Yritän nauttia tämän vuoden viimeisistä hetkistä, tästä rauhasta paukkeesta huolimatta.

Hamstereille kaappi

No joo, eihän meillä oikeita hamstereita ole, vaan tällaisia hamstraajaihmisiä vaan. Minä itse olen aikamoinen keräilijä ja vanhempi poika myös. Se siis tarkoittaa sitä, että tavaraa riittää. Saatiin siskoltani yksi kaappi lisää poikien huoneeseen ja se onkin sen verran iso, että alkaa tavaraa mahtumaan. Heräsi jo pieni epäilys, miten sen saan täytettyä, vai jääkö lie tyhjää tilaa. No se pelko taitaa olla turha meidän perheessä, nimittäin muutama kaappi pursuu tavaraa, joten uusikin kaappi varmasti täyttyy ja muualle tulee ehkä hetkeksi hieman väljempää.
Tänään sattui pienemmälle pojalle liukurimäessä pieni haaveri. Mäki on tosi jäinen, eli luistaa hienosti, mutta lähellä on pari puuta. Eli puuta päin tuli sitten laskettua, vaikka jarrutukset ja ohjaukset sujuivat hienosti, niin kerran sitten ei onnistunut. Vasen poski osui puuhun ja se on nyt naarmuilla ja turvoksissa. Onneksi ei mitään pahempaa sattunut. Ja juuri ehti samainen poski parantua, kun päiväkodin pihalla oli kaatunut jäiseen maahan.
Vuosi lähenee loppuaan, olisiko tilinteon paikka! Mitä tästä vuodesta jää käteen, onko vaakakupissa enemmän positiivista vai negatiivista. Olisi varmaan ihan hyvä miettiä mennyttä vuotta ja käydä asioita läpi, niin voisi sitten sen pohjalta lähteä tarpomaan uutta vuotta eteenpäin. Pitää varmaan lukea oman blogin jutut alusta tänne asti, siitähän saa jonkinlaisen kuvan omista mietteistään vuoden varrelta, vaikken ihan vuoden alusta tätä aloittanutkaan. Vielä kuitenkin tänä vuonna täällä piipahdan, joten toivotukset saa vielä odottaa.

Lomaa ja lunta

Joulu on mennyt ja pojat tulevat huomenna kotiin. Eli meillä joulu kyllä jatkuu, koska pojilla on lahjoja myös täällä odottamassa. Enhän minä kaikkia voinut antaa isän luo, koska vanhempi poika toivoi toisia lahjoja tänne ja toisia isän luo. Saa nähdä mihin aikaan pojat ovat tulossa kotiin, malttavatko olla iltapäivään asti isällään.

Viikko lomaa on siis vierähtänyt ja tuntuu etten ole saanut mitään tehtyä, mutta kai se tekee vaan hyvää välillä olla vaan. Olo on kyllä kuin hidastetusta filmistä, enkä oikein jaksakaan mitään. Ei taida tämä väsymys nukkumalla hävitä.

Kävin kävelemässä yhtenä päivänä jopa kameran kanssa. Silloin oli pakkasta ja lumi oli raskaana puissa. Puut taipuvat lumimassan alla ja muutamia oli kaadettukin ilmeisesti sen takia, että ne olivat taipuneet kävelytielle asti. Tässä yksi esimerkki.

Luovuus ei ole kovin paljoa kukkinut viime aikoina, mutta pari korua olen saanut valmiiksi. Tilaustyönä tein ristiriipuksen helmiketjuun. Ristin ohje on kirjasta Helmitöiden vuosi.

Toisen korun tein itselleni, kun kaipasin jotain uutta. Tein korusta niin pitkän ettei se tarvitse lukkoa ja keskellä edessä on kolme "killutinta", jotka helisevät vienosti osuessaan toisiinsa. Korvakorut tietysti koruun sopivat. Rannekorua en tällä kertaa ainakaan vielä tehnyt. Jotenkin rannekorujen pitäminen on jäänyt.

Tapasin eilen lukioaikaisen luokkakaverini, jonka kanssa ei ole nähty varmaan 25 vuoteen. Siispä meillä riitti kertomista puolin ja toisin. Monenlaistahan tässä vuosien varrella on tapahtunut molemmille. Olipa mukava rupatella ja aika kuluikin tosi nopeasti. Oli mukava tavata!

Karvapöllö

Olen tänään saanut viimeiset lahjat valmiiksi, tein äidilleni ja siskolleni taulut. Ne on tehty sellaisiin paksuihin kehyksiin fanttilangasta. Mitäs nyt sitten! Olen siivonnut pienemmän pojan lähdön jälkeen ja järjestellyt paikkoja. Alkaako tuntua tyhjältä, vai miksi mietin mitä tekisi nyt. Tuntui kyllä haikealta kun pienempi poika antoi lähtöpusun ja katsoi taakseen lähtiessään. Mietin tuleeko mulle ahdistusta tässä joulun aikana, mutta kai se vaan on elettävä sekin jos niin on tullakseen. Pienempi poika todella nauttii siitä ajasta, jonka saa olla kahden kanssani, joten lähteminen on hänellekin varmaan vaikeaa. Täytyy huomenna illalla soittaa ja kysellä kuulumisia.

Sain pienemmän pojan karvapöllön valmiiksi ja tässä kuva koko perheestä. Kyllähän poika vielä haaveilee isosta veljestä pikkupöllölle, mutta sen tekeminen ei ole ihan ensimmäisenä listalla. Katsotaan nyt mitä seuraavaksi syntyy.

Amigurumi nro 7

Nämä amigurumit ovat herättäneet kiinnostusta muissakin kuin omissa lapsissani. Sain kunnian tehdä eräälle työkaverilleni apinan, jonka hän risti marakatiksi. Sille piti tehdä myös "tukka". Ja tein myös vähän ohjetta pitemmät jalat. Kädet sillä olikin muuhun vartaloon nähden aika pitkät. Taitaa olla koruntekoterapia nyt telakalle ja tilalle on tullut virkkausterapia. Mutta olenkin kuullut ja lukenut monesta paikasta sen, että käsityöt ovat hyväksi murheissa ja iloissa. Samalla kun neuloo, virkkaa tai tekee muita käsitöitä, aivot työskentelevät ajankohtaisen ongelman tai asian parissa. Tuntuu olevan totta. Joten tässä apina seisoo ja apina istuu.

Masentaa

Taas on viikonloppu mennyt. En siis saanut yhtään postausta aikaiseksi viime viikon aikana. No eipä ole ihme. Elämä on ollut yhtä helvettiä suorastaan taas. Varmaan vaikein viikko puolentoista vuoden aikana. Masennus on iskenyt kyntensä minuun yhä syvemmälle. Tuntuu, että elämästä ei tahdo löytyä ilon aiheita enää ollenkaan. Joululoma on alkanut, isompi poika on mennyt isälleen jo ja pienemmän kanssa ollaan kahden. Pinna on kireellä jopa nyt vain pienemmän kanssa ollessa. Tiistaina pienempikin lähtee isänsä luo. Sitten minulla on viisi päivää ihan itselle ja tuntuu, että koskaan aiemmin se ei ole tullut enemmän tarpeeseen kuin nyt. Aatto-iltana menen siskoni luo, mutta sitten varmasti olen lopun ajasta yksin. Nukun, tuijotan töllöä, teen mitä huvittaa tai sitten en tee mitään. Nyt tarvitaan täydellistä nollausta, vaikken tiedä auttaako se lopulta tilannetta parantavasti. Kyse on edelleen vanhemman pojan asioista ja siitä, ettei mitään edistystä ole tapahtunut. Olen saanut tarpeekseni siitä, töissä on taas vaikeaa, enkä kestäisi yhtään pieniäkään vastoinkäymisiä. En jaksaisi olla sosiaalinen töissä enkä kotona, kaikki vaatii suunnattomia ponnisteluja. Siis suomeksi sanottuna masentaa.

Mihin se meni...

Nimittäin viikonloppu. Tuntuu, että aika liukui käsistä, enkä saanut mitään tehtyä. Huomenna pitäisi lähteä töihin ja valmiiksi jo ahdistaa ja stressaa. Ei taida enää viikonloppu riittää palautumiseen. Edellisellä kerralla en kertonutkaan perjantain yhteispalaverista, kun tuntui, että ajatuskin siitä tuntui niin ahdistavalta silloin. Nyt on hieman saanut siihen etäisyyttä, mutta silti tunnelmat on vieläkin huonot. Paikalla oli siis me vanhemmat, kaksi psykologia ja lääkäri. Tulos oli se, että vuoden alusta toinen psykologi alkaa tavata isompaa poikaa. Mitään muuta evästä sieltä ei saanut. Eli koen edelleen, että minua ei kuulla, eikä lapsi saa tarpeeksi apua. Me edelleen taistelemme täällä kotona ja pienempi saa pelätä isompaa jatkuvasti. Ja minua jo jännittää isomman pojan kotiin tulo. Olen jo kaksi ja puoli vuotta sitten ottanut pojan uhmakkuuden ja raivarit puheeksi ja joka kerran puhunut niistä. MITÄÄN EI TAPAHDU. Keinot alkaa olla lopussa, en oikein tiedä mitä tekisin. Pitää miettiä.

Isompi poika tuli siis kotiin ja ensimmäinen karvapöllö myös. Otin siitä kuvia, enkä osannut sitten kahdesta päättää minkä laitan tänne, joten ne tulee molemmat. Toinenkin karvapöllö on aika hyvässä jamassa, puuttuu enää siivet ja se on valmis.

Viikonlopun aikana minun piti myös hinnoitella tavaroita kirpputoria varten. En millään saanut sitäkään aloitettua kuin vasta tänään. Keskiviikkona pitäisi kamat viedä ja suurin osa on vielä hinnoittelematta. Lamakausi on tainnut iskeä kyntensä minuunkin, kun tuntuu olo taas niin lamaantuneelta. Taitaa olla useimmin tuo lama kuin nousukausi.

Amigurumi nro 6

Joulun lähestyessä näköjään harvenee täällä blogistaniassakin käynnit. Tuntuu, ettei ole kiire, mutta tekemistä kyllä riittää. Sain tänään joulukortit kirjoitettua, huom. kirjoitettua, en TEHTYÄ! Päätin nyt luopua korttien tekemisestä, kun muutenkin on niin paljon hommaa, enkä haluaisi stressata itseäni enää yhtään enempää. Olen yrittänyt monta kertaa saada korttien aloitusta edes käyntiin, mutta kun ei niin ei. Ehkä ensi jouluna sitten taas.

Virkkausta olen harrastanut edelleen ja pikkuinen mustekala on syntynyt. Myös pöllöäiti isommalle pojalle on valmis. Tarjosin sitä ensin pienemmälle pojalle isäksi, mutta oli kuulemma hassun näköinen ja pitäisi olla karvainen kokonaan. Joten nyt on tulossa täyskarvainen pöllöisä pienemmälle pojalle ja "marakatti" yhdelle työkaverille. Karvapöllöt kuvaan kunhan toinen valmistuu ja toinen palaa kotiin. Sitten on isommalla pojalla jo listalla seuraavat toiveet, joten virkkaus jatkuu edelleen ja kivaahan se onkin.

Nyt olen viikonlopun itsekseni sunnuntai-iltapäivään asti, jolloin isompi poika palaa kotiin. Tuntuu, että täytyykin saada ladattua akkuja ihan rauhassa. Alkaa olla jo aika lailla loman tarpeessa. Välillä ihmettelen, miten kaikki voi olla niin uuvuttavaa. Varsinkin työ, kun se on ihmisten kanssa tehtävää ja sitten myös omien lasten kanssa oleminen uuvuttaa. Ja kun se uuvuttaa, niin asia ahdistaa. Muihin sosiaalisiin kontakteihin ei ole minkäänlaisia voimia. Joten mielellään ottaisin sen erakkomökin edelleen ja lähtisin sinne jos vaan voisin.

Uusi ovikoriste

Olen saanut ulko-oveen uuden talvisen ja jouluisen ovikoristeen. Ostin jo aikoja sitten kaksi luistelevaa lumiukkoa jostain alennusmyynnistä. Jonkun aikaa suunnitelma ja idea muhi mielessä ja vihdoin sain toteutuksen myös aikaiseksi. Tulokseen olen ainakin itse tyytyväinen ja äitinikin luuli, että olen ostanut tuon ovikoristeen.

Eilen äitini haki vanhemman pojan iltapäiväkerhosta. Sillä yritettiin välttää pojan nälkäraivari kotiintullessa. Ei vaan onnistunut, koska he olivat olleet pitkään ulkona, eikä syömistä ollut mennyt tarpeeksi. Vaikka heti annoin ruokaa pojalle ja hän söikin, niin raivari tuli silti. Ilmeisesti nälkä oli sitten jo niin kova, ettei hillinnästä ollut tietoakaan. Pienempi olisi saanut taas turpiinsa ellen olisi estänyt. Sain taas istua pojan päällä ja rauhoitella häntä pitkään, ennen kuin tilanne laukesi. Äitini kysyi, että onko teillä tällaista joka ilta. Onneksi kuitenkin sain vastata, ettei ole.

Tänään ei olla päästy ulos aamupäivällä ollenkaan. Vanhempi poika ei ole suostunut tulemaan vessaan pissille, hampaan pesulle eikä pukemaan. Pyjamassa leikki kai sujuu mukavammin. Tietysti välillä on mukava viettää pyjamapäivääkin, mutta voi olla, että kohta tuleekin mieleen uloslähtö. Ruoka-aika on kohta, joten ulkoilu jää väliin. Onneksi leikki tuntuu toistaiseksi sujuvan hyvin. Koko ajan kuitenkin täytyy kuulostella milloin tunnelma muuttuu.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Joulukuu

Joulukuun pitäisi olla iloinen ja odotusta täynnä oleva kuukausi. Silloin koristellaan kotia ja leivotaan hyvää. Mietitään joululahjoja läheisille ja sitten viimein päästään nauttimaan joulusta. Meillä se taitaa vaan olla kaikkea muuta. Eilen leivottiin pipareita poikien kanssa. Päätin jo heti kättelyssä, että otan heidät leipomaan yksi kerrallaan. Sillä lailla se onnistui. Muuten olisi ollut heti tappelu käynnissä jostain asiasta. Toissapäivänä vanhempi poika raapi pienemmän otsan naarmuille, kun pienempi otti kaapista kassakoneen ja aikoi ruveta leikkimään sillä. Ei kuulema saa leikkiä "vauvaleluilla". Muuta syytä ei ollut. Ja vanhemman pojan on PAKKO lyödä pienempää jos pienempi sanoo jotain mistä vanhempi ei pidä. Ja se voi olla ihan mitä tahansa. Tänään taas oli raivarin paikka, kun estin vanhemman käyvän pienemmän kimppuun. Hän halusi lyödä pienempää turpaan, koska pienempi oli muka löynyt häntä viime viikolla. Masentaa ja väsyttää tämä taistelu taas.
Töissäkin on omat ongelmansa, niin kuin siellä aina on jotain mikä rassaa. Tuntuu ettei energiaa olisi mihinkään. Ei kotiin eikä töihin. Mitähän taas tekisi? Kai sitä vaan sinnittelee kaksi viikkoa, sitten onkin pitkä loma. Olen ottanut vuosilomaa ja kaikenlaisia muita vapaita joulun ja uuden vuoden yhteyteen, joten vapaapäiviä tulee yhteensä 18. Onneksi tulee kunnon katko taas.

Lahjoja pakettiin

Marraskuu alkaa olla lopuillaan ja ennen kuin huomaakaan, niin on joulu. Paketoin tänään poikien joululahjoja, enää yksi pienemmälle pojalle vielä on hommaamatta. Eli tärkeimmät lahjat on hoidettu. Muutama lahja pitäisi vielä tehdä ja joulukortit. Seuraavaksi kai keskityn sitten niihin.
Tämän päivän myyjäisissä oli aika vähän asiakkaita, mutta ihan kivasti sain töitäni myytyä. Siellä oli mukava tunnelma ja pöytänaapurien kanssa oli mukava tutustua. Kyllä naiset osaavat, monenlaista taitajaa oli siellä myymässä ihania juttuja. Sieltä sai muutaman hyvän idean, kunhan vaan joskus olisi aikaa niiden toteuttamiseen.
Huomenaamuna aion nukkua niin pitkään kun nukuttaa, oikein nauttia siitä, että kun herää aamulla voi kääntää kylkeä ja nukahtaa uudestaan. Vanhempi poika tulee huomenna kotiin ja aion tehdä hänen kanssaan jotain mukavaa. En tiedä vielä mitä, mutta katsotaan, mitä hänellä on mielessä.

Jouluvalot

Tänään on vihdoin saatu jouluvalot, siniset led-valot parvekkeelle loistamaan. Olin jo pitkään sitä suunnitellut, mutta jotenkin se vaan on jäänyt. Tänään vanhempi poika lähti isälleen ja on siellä viikon. Tästä lähtien hän on viikon kerrallaan molempien luona. Tämä järjestely on varmaan hyvä meidän kaikkien kannalta, ainakin toivon niin. Eli kun oli hieman rauhallisempaa, niin sain jouluvalotkin laitettua. Oveen on suunnitteilla jouluinen ovikoriste, mutta jonain toisena päivänä sitten on sen vuoro. Pikkuhiljaa kun jotakin saa joka päivä laitettua, niin alkaa näyttää jouluiselta.
Nyt pitää aikaa käyttää myyjäisvalmisteluihin, että on myytävää ensi lauantaina. Koruja tietysti, tuikkulyhtyjä, helmitähtiä, helmienkeleitä, lasiprismaenkeleitä ja huopasydämiä koristein. Monenlaista pientä juttua pitää vielä tehdä, että kaikki on valmista. Äitini tekee sinne villasukkia ja maalattuja saviruukkuja jouluisin aihein. Saa nähdä sitten mitä ihmiset ostavat.
Pienempi poika on yskässä, nuhassa ja pienessä kuumeessa. Huomenna kuskaankin hänet mummon hoiviin, kun töissä on hankala tilanne, enkä oikein voisi olla pois. Katsotaan sitten tiistaina jäänkö itse kotiin häntä hoitamaan.

Naurua ja kutitusta

Meillä on mennyt viime päivinä aika hyvin. Suurempia riitoja ja raivareita ei ole ollut. Ja nyt kun tuli lunta se on saanut molemmat pojat iloisiksi ja innokkaiksi leikkimään ulkona. Eniten olen kiinnittänyt huomiota siihen, että olemme vanhemman pojan kanssa myös nauraneet yhdessä. Aiemmin tuntui, että ilo oli kadonnut meiltä molemmilta. Nyt sitä alkaa löytyä hieman taas. Tilasin Aku Ankka- lehden pojalle ja niille jutuille ollaan naurettu ja monille muille myös.
Läksyjen teko on välillä tosi takkusta, mutta siihenkin tuntuu tehoavan kehuminen. Poika osaa kyllä, mutta ei jaksaisi millään tehdä läksyjä. Matikka sujuu hyvin ja sen läksytkin on mieluisampia. Äidinkielikin sujuu hyvin, mutta ne läksyt ei niin motivoi. Aika paljon on ekaluokkalaisilla läksyjä, kun äidinkielestäkin on lähes joka päivä. Joka päivä on äidinkieltä ja ehkä kerran kahdessa viikossa tai harvemmin ei tule läksyjä. Kovaa tahtia tuntuvat menevän eteenpäin. Onneksi poika osaa jo aika hyvin lukea, muuten oltaiskin ihan liemessä.
Pienempi poika tuntuu välillä jäävän vähemmälle huomiolle, kun isomman läksyt lohkasevat aikaa illasta ja hän tarvitsee minut viereen avuksi. Koitan sitten antaa pienemmälle huomiota, kun isompi menee aikaisemmin nukkumaan.

Steariinia joka puolella

Kerroinhan jo aikaisemmin siitä, että poltamme nykyisin aika paljon kynttilöitä. Yhtenä iltana pojat halusivat taas kynttilöitä palamaan. Jos olisin arvannut mikä sotku siitä syntyy, olisin piilottanut kaikki kynttilät, ja hyvään piiloon. No, kynttilöitä sytyteltiin ja mukavan tunnelman ne loivatkin. Pojat rupesivat pelaamaan Inkan aarretta. Ja kas kummaa, kun noppa lenteli aina vaan ylemmäs ja kauemmas. Lopulta noppa lensi yhteen tuikkuun, punaiseen vielä. Siitä tietysti roiskui sulaa steariinia aika laajalle alueelle. Lattialle, seinään, hyllylle ja vielä tosi hankalalle puhdistettavalle, työtuolilleni tietokoneen ääressä. Muut paikat onkin putsattu, mutta tuoli varmaan saa ollakin tällainen täplikäs. Aikaa sen putsaamiselle ei tunnu olevan, eikä varmaan hermojakaan. Antaa olla. Eiköhän tuo ole aika pieni asia tässä kaiken muun hulinan keskellä. Tuoli saa kyllä olla, kun en edes muista laittaa päivällä korvatippoja korviin. Enkä muista varata terveydenhoitajalle aikaa korvien putsaukseen. Katsotaan miten kauan kestää, ennen kuin saan korvani kuntoon.
Taas pitäisi soittaa myös huoltomiehille. Nyt kun auton lämmityskausi alkoi, huomasin, että auton lämmityspistoke toimii koko ajan, vaikka siinä on ajastin kahdelle tunnille. Ilmankos tänäkin aamuna tuli heti hiki kun lähti ajamaan. Ei kun riisumaan huiveja ja hanskoja pois päältä. Ja auto pitäisi myös pestä, mutta tunnustan olevani aivan blondi noissa asioissa. Kai se on vaan vietävä jonnekin pestäväksi, mutta siinäkin pitäisi saada se soitto tehtyä ja varattua aika. Taitaa jälleen tyssätä siihen. Töissä ei muista, eikä ehdi, kun on niin lyhyt työaikakin. Kotona taas ei muista, eikä pysty soittamaan poikien läsnäollessa, koska siitä ei tule mitään. Huh huh.
Tuikkulyhdyn voittanut kommentoijakin on ottanut yhteyttä ja yllätys yllätys, hän onkin samalta paikkakunnalta ja tuttu ihminen. Niin se maailma on pieni välillä. Voitto lähtee saajalleen lähipäivinä.

Amigurumi nro 5

Taas pukkaa amigurumia. Minähän oon tehny nyt äiti-pöllön, kaksi pikku-pöllöä, norsun ja nyt viimeisimpänä mustekala-äidin. Niitä on kiva tehdä ja olen tosiaan löytänyt nyt sellaisen virkkaushomman mitä on kiva tehdä ja tuloskin on, ainakin minusta ja pojista mukavaa. Ainakin molemmille on kelvannut pöllöt unikavereiksi. Katsotaan nyt kumpi omii norsun ja kumpi mustekalan. Voihan se olla, että joudun kaikkia tekemään kaksin kappalein. Isompi poikakin jatkuvasti muistuttaa, etten ole hänelle tehnyt äiti-pöllöä. Seuraavana onkin varmaan tehtävä se. Toistaiseksi olen tehnyt noita amigurumeja kirjan mallien mukaan, mutta luulenpa, että kohta jo voisi kokeilla ihan omaakin mallia. Mutta katsotaan nyt. Tässäpä sitten tämä mustekala.

Arvonta suoritettu

Olen suorittanut arvonnan kaikkien 28.10. olleeseen tekstiin kommenttinsa jättäneiden kesken. Kyselin siinä, mistä sinä eniten pidät joulussa. Kommentteja tuli huikeat kolme kappaletta, joten mahdollisuus voittaa helmikynttilälyhty, oli kaikilla aika hyvä. Arvonnan on voittanut yh-äiti ja 4 muksua. Ilmoitathan minulle osoitteesi sähköpostilla, osoitteeni löytyy sivupalkista. Ilmoita samalla väritoiveesi, haluatko vihreäpunaisen, punakultaisen vai kultapunaisen. Ensimmäistä väriä on enemmän. Vielä oikein hyvää joulun odotuksen aikaa muille osanottajille.

Amigurumi

Nyt on uusi amigurumi-hahmo valmis. Pääsin tänään vähän aikaisemmin töistä , mutta silti väsytti aika tavalla, enkä jaksanut oikein tehdä mitään. Otin kuitenkin kesken jääneen norsun osat esille ja aloin kasata sitä. Yksi jalka oli vain kadonnut jonnekin ja sen jouduin vielä virkkaamaan uudelleen ja hännän ja kaulahuivin. Vihdoin se on valmis. Seuraavalta "elukalta" puuttuu vielä kuusi lonkeroa ja niiden kiinnitys. Ehkä tänä iltana vielä muutama lonkero syntyy. Mutta tässä nyt norsu edestä ja sivulta. Itse tykkään tästä kovasti.

Messukivaa

Eilinen oli kiva ja rankka päivä. Rankan siitä teki linja-autossa istuminen ja jaloillaan olo. Aluksi ja lopuksi istuttiin vaan ja siinä välissä käveltiin ja seisottiin koko ajan (ainakin melkein).

Ensin Helsinkiin päästyämme mentiin kirppikselle Valtteriin. Sieltä tarttui vähän jotain mukaan ja sitten käveltiin siitä messukeskukseen. Siellä alkoikin todellinen ihailu. Messuilla oli niin paljon kaikkea ihanaa, ettei kaikkea edes muista. Aika vaan loppui kesken ja kyllä voimatkin. Koko päivä siellä olisi mennyt ja useampi tauko olisi pitänyt pitää. Mutta tein minä hyviä hankintojakin. Ostin helmiä nauhoina ja pusseissa ja irrallaan. Sitten vielä askartelutarvikkeita, lehtiä ja helmityökirjan. Oli todella kannattava reissu. Paluumatka oli myös hauska, kun ihmiset innostui kertomaan vitseja. Ja sain siinä matkalla virkattua uutta amigurumiakin, kunhan valmistuu niin saatte nähdä sen.

Tässä vähän ostoksiani.

Vesijumppaa

Kävin tänään vesijumpassa. Siellä oli allas täynnä jumppaajia, suurin osa mummeleita. Ei millään pahalla vanhempia ihmisiä kohtaan ja vesijumppa sopii tosi hyvin myös heille. MUTTA, sainpa yhdeltä mummelilta oikein äkäisen tokaisun. Ohjaaja jakoi välineitä ja minäkin menin hakemaan niitä. Odottelin siinä vuoroani ja vieressä oleva "koukkunokka" sanoi tosi töykeästi, että älä nyt siihen tule, että eihän tässä mahdu jumppaamaan. Sanoin, että anteeks vaan, saisinko ottaa jumppavälineen ja että eihän se ohjaaja ole vielä edes aloittanut. Otti kyllä päähän pitkän aikaa, kun tolla tavalla ihan syyttä suotta tullaan ärisemään. Onneksi suurin osa porukasta on ihan mukavaa, ainakin luulen niin. Olen nyt kolme kertaa päässyt sinne jumppaamaan ja se on kivaa edelleen.

Pojat lähtivät tänään isänsä luo ja hetken on rauha maassa, ainakin tässä osoitteessa. Väsymys painaa ja onkin mentävä ajoissa nukkumaan, että jaksaa aamulla herätä ajoissa ja lähteä sinne Hesan reissulle. Aion mennä siellä Messukeskukseen Kädentaito-messuille. Olen jo etukäteen ottanut selvää kivoista osastoista ja varmaan sieltä lähtee mukaan taas korumateriaalia ja muuta kivaa. Tässä pari "vanhoista" materiaaleista tehtyä korua.

Riitaa ja raivaria

Meillä on ollut poikien kanssa tähän iltaan asti sunnuntaista ihan mukavaa. Pojat on leikkineetkin välillä tosi kivasti. Isompi poika on tehnyt läksyjä suht hyvin. Tänään sitten tuli jotain pientä kinaa poikien välille ja isompi meinas mennä pienemmän kimppuun ihan tosissaan. Minä olin välissä ja estelin, niin siitähän poika hermostui vielä enemmän. Lopulta sain pienemmän vessaan lukon taakse turvaan ja sitten raivo purkautui minuun. Nyt on taas kädet naarmuilla raapimisen jäljiltä ja mieli maassa oman hermostumisen takia. En vaan pystynyt olemaan tyyni, kun poika huitoo mua koristekasveilla ja heittelee keittiöjakkaraa pitkin huoneistoa. Kaikki vähänkin poikkeava elämässä voi saada aikaan raivarin. Nyt se oli uimahallikäynnit. Koulun liikunnassa kävivät eilen ja tänään uimahallissa, joten väsymys alkaa olla taas kova.

Illan ratoksi vielä exä soitti ja kysyi poikien tulosta isänpäiväksi. Olin jo aiemmin sanonut, että perjantaina pojat voi tulla. Nyt hän ilmoitti, että lauantaina voisi ottaa pojat. Mulla vaan sattuu olemaan Helsinkiin lähtö lauantai-aamuna klo 7. No siitäpä taas aikamoista vääntöä tuli, mutta lopulta hän "uhrautui" ottamaan pojat jo huomenna. Ja passin hankinnan otti myös puheeksi, muttei millään suostunut sanomaan, että olisi johonkin lähdössä. Saa luvan kertoa, jos aikoo poikia johonkin viedä.

Koruja olen tehnyt lähiaikoina joitakin ja saanut jopa kuvattua niitä. Tässä hieman kuvia niistä.

Korvakipua ja koruja

Olen jälleen saanut sen korvakäytäväntulehduksen. Maanantaina kävin uimassa ja korvaan jäi vettä, joten tulehdus tuli taas. Ilmeisesti täytyy korvat suojata uimaan mennessä, vaikka lääkäri viimeksi sanoi, ettei tarvitse. Ei tämäkään kovin mukavaa ole, että vähän väliä korvaan koskee. Ja uimista ja vesijumppaa aion kyllä jatkaa, ne on niin kivoja juttuja.
Tuolta postiluukusta kolahtelee välillä vähemmän mukavia juttuja, kuten pari päivää sitten vuokrankorotusilmoitus. Vuokra nousikin kerralla aika tavalla, taitaa tulla nuukemmat ajat meillekin. Just kun palkkakin on pienempi kuuden tunnin päivällä. Ja joudunpa maksamaan useamman tonnin myyntivoitonveroa, kun sain mökistä oman osuuteni rahassa. Vuosi on tässä mennytkin aika kivasti, mutta nyt alkaa sentin venytys.
Koruja olen väsäillyt jonkun verran ja pitäisi koittaa ottaa kuviakin niistä. Yritän muistaa tehdä sitäkin nyt viikonloppuna, kaikkien muiden hommien lisäksi, mitä pitäisi tehdä ennen kuin pojat tulevat sunnuntaina kotiin.

Töihin taas

Loman jälkeen töihin taas ja kyllä kateus nosti päätään, kun työkaverit toi ulkomaan herkkuja tuliaisiksi, toinen Barcelonasta ja toinen Marmariksesta. Millonhan itse pääsisi taas johonkin etelän aurinkoon! Kuka lähtis kaveriksi yksinhuoltajaäidille ja kahdelle pojalle. Kyllähän se olisi aikamoinen kokemus pojille, jo pelkkä lentokoneella lentäminen. Pitäisköhän ruveta suunnittelemaan, jos vaikka ensi syyslomalla. No, katotaan nyt!

Helmitöitä oon väsäilly ja tulosta näette tässä.

Tollasiin pieniin tuikkulyhtyihin tein helmistä koristereunuksen, jonka voi myös irrottaa, paitsi että se on paljon kauniimpi noin, ei kannata irrottaa. Väriyhdistelmiä löytyy varmaan vielä lisää, kunhan ehtii tekemään. Joulu tulla jolkottaa, jos joku ei vielä ole sattunut huomaamaan. Enää 8 viikkoa JOULUUN!

Mistä sinä eniten pidät joulussa? Kommentoi ja arvon kaikkien kommentin jättäneiden kesken tuollaisen kynttilälyhdyn. Kommenttien jättöaikaa on kaksi viikkoa eli 11.11. asti. Minä pidän eniten joulun odotuksen tunnelmasta ja koristelusta.

Leikki-lauantai

Isompi poika lähti isälleen eilen, alkoi olla taas aika vaikeaa ja hän itse ehdotti haluavansa sinne ja se sopi isälle. Ajattelin säästellä kaikkien hermoja. Pienemmän pojan kanssa on sitten saanut leikkiä koko päivän. Kyllä tuo 4-vuotiaan elämä on yhtä leikkiä ja mielikuvitusta. Melkein joka asiasta löytyy joku leikin aihe. Huomenna hänkin lähtee isälleen ja sitä nukkumaan mennessä itki. Ei haluaisi lähteä. Tietysti täällä olo tuntuu vielä kivemmalta, kun isoveli ei ole kiusaamassa koko ajan. Tuntuu pahalta, mutta ei asialle oikein voi mitään.

Olen alkanut tehdä vähän myytäviä juttuja joulua ajatellen. Yksiin myyjäisiin olen ehkä menossa ja sitten parissa muussa paikassa tulee myytyä helmijuttuja ennen joulua. Näitä tein jo viime jouluna jonkun verran. Eli pieniä helmienkeleitä ja tähtiä.

Reissu heitetty

Lomaviikon reissu on tehty. Käytiin Leppävirralla Vesileppiksessä. Pojilla oli kivaa kylpylässä ja sekin on aina extraa, kun saa yöpyä hotellissa. Tietysti reissu oli liian lyhyt ja isompi poika jo heti alkoi miettiä mihin sitten lähdetään. Onneksi se on jo unohtunut ja kotonakin on kivaa tekemistä. Varkauden portista löytyi kiva kirja, missä on erilaisia paperilennokkeja ja niiden ohjeita. Niinpä olenkin saanut olla taittelemassa kaikki liikenevät vapaa-ajat lennokkeja. Sentään on vähän ehditty uloskin ja syömään ja nukkumaan. On se vaan mukavaa, kun ei tarvii vähään aikaan tehdä sitä aamuherättelyä. Voi nukkua ilman herätyskelloa, meillä kuitenkin herätään jo viimeistään 7.30. Pojat, tai varsinkin isompi, kysyy aamulla aina jossain vaiheessa, että saako jo nousta. Onneksi yleensä kiltisti vielä köllöttelee jos kiellän nousemisen liian aikaisen. Ja jos saa tulla viereen, niin silloin menee vielä paremmin hetken aikaa.
Tänään käytiin kirjastossa ja molemmat pojat saivat omat kirjastokortit. Se oli tärkee juttu ja vielä kun sai omalla kortilla lainata kirjoja. Niitäkin on ehditty jo lukemaan tänään osa. Aika kivasti on nyt päivät menny, ei suuria riitoja ja poikien välitkin on yllättävän hyvät. Paljon on auttanut se, että kun isommalla pojalla alkaa tulla ärinää vähänkin, niin jotain syömistä oon työntänyt suuhun. Ei ole ollut nälkäraivareita eikä muitakaan hepuleita pahemmin. Ilmeisesti hänellä on todella herkkä tuo elimistö verensokerin muutoksille, eikä hän itse tietenkään osaa sitä ajatella ja huomata. Täytyy jatkaa samalla linjalla ja katsoa jos tuosta asiasta todella olisi apua hänelle. Tuo olisi kyllä todella yksinkertainen ratkaisu hänen yhteen ongelmaansa jos se vaan on totta. Näin lomalla sitä onkin helpompi seurata.

Loma alkoi

Nyt se sitten alkoi, loma. Isompi poika tuli tänään kotiin, pienempi meni keskiviikkona isälleen. Ja heti tänään tuli isomman kanssa kränää, ilmeisesti väsymystä, mutta kuitenkin. Toivottavasti lomalla poika saa levättyä, että jaksaa taas joululomaan saakka.
Exän kanssa on ollut taas vaikeeta. Mitä tahansa häneltä kysyy, vastaus on aina savolaisen korkkiruuvimallinen. Niin on aina ollut ja tulee varmasti olemaan ja mua se vaan ärsyttää ihan satasella. Vielä on epäselvää se, ottaako exä poikia loman aikana vai ei, sillä hänellä on myös yllätys yllätys, lomaa. Olen kysynyt siltä jo viime sunnuntaina, ottaako poikia vai ei, mutta eihän se sellasia ehdi miettiä, eikä ainakaan halua vastata mulle jos mä kysyn. Eli en kysy enää, pojat voi olla mulla, ellei se itse ota asiaa puheeksi. Ja pienempi poika saakin olla mun kanssa koko loman, koska ikävöi mua koko ajan ollessaan isän luona. Tää on edelleen sitä henkistä väkivaltaa, mitä se harrasti aiemminkin, ettei voi sanoa suoraan asioita ja sanoo ne vasta kun sille itselleen sopii. Hän haluaa hallita edelleen mua, mutta yritän päästä siitä eroon, se vaan on tosi vaikeeta. Sitten se valittaa, ettei sille kerrota asioita. Eihän sen kanssa voi edes keskustella sivistyneesti, kun se vastailee halveksivasti tai sitten ei vastaa ollenkaan.
Kaikesta huolimatta aion lähteä poikien ja mummon kanssa Vesileppikseen pienelle kylpylälomalle ensi viikon alussa. Sen pitemmälle ei nyt lähdetä.
Töissäkään kaikki ei oikein mene putkeen, mutta onneksi nyt on viikko välissä kerätä voimia erinäisiin asioihin ja taistoihin sillä rintamalla. Erehdyin jo luulemaan, että sillä rintamalla olisi rauhallista, mutta turha luulo. Aina sielläkin on jotain sählinkiä, eikä millään huvittais ruveta niitä käymään läpi, mutta pakko se varmaan on. Tulta päin tai ei muuta kuin etiäpäin sano mummo lumessa.

Rauhallista

Nyt on kotona rauhallista, kun isompi poika meni jo sunnuntaina isälleen ja vain pienempi jäi kotiin. Pienempi lähtee sitten keskiviikkona ja sit mulla on pari päivää lapsivapaata. Lomaahan tässä ootellaan jotenkin, vaikka tuntuu ett vastahan mä olin lomalla. Ei oo kerinny oikein päästä työrytmiin vielä kunnolla. Mut pojistahan se on ihanaa päästä lomalle, sitä on jo odotettu. Vapaa tekee niille hyvää.

Eilen ja tänään olen sitten saanut siivottua, kun ei ole tarvinnut poliisina olla koko ajan. Pikkumies on ollut myös apuna, varsinkin imurointi on hauskaa. Pitäisi varmaan useammin ottaa poikia avuksi siivoukseen, että oppisivat sitäkin hommaa, eivätkä olisi sitten aikuisena ihan avuttomia ja vaimon passattavia. Mutta kun aikaa ja voimia on vähän, niin mielummin yrittää tehdä hommat nopeasti valmiiks.

Meillä on ahkerasti poltettu kynttilöitä viime aikoina. Syy siihen on minun emännöimät kynttiläkutsut, joissa pojat tietysti olisivat halunneet ostaa vaikka mitä ihanaa. Jotain pientä ostinkin ja nyt on nautittu kynttilöiden tunnelmavalosta. Sehän onkin mukavaa näin pimenevänä aikana, eikä jouluunkaan ole enää kuin kaksi kuukautta.

Kotona ja töissä taas

Kummallista on tuo aika, kun se vaan häviää jonnekin ja mitään ei ehdi tehdä. Tulin siis kotiin perjantaina ja hain samalla myös pojat kotiin. Perjantai sujui hyvin, mutta jo lauantaina oltiin palattu vanhaan räyhäämiseen. Onneksi ei vielä pahemmin ole raivareita isommalla pojalla ollut, mutta tänään oli jo lähellä. Hän oli riidellyt jo iltapäiväkerhossa vaatteiden pukemisesta. Se on nyt ensimmäinen kerta, kun siellä tulee esille tuo uhma. Ilmeisesti koulussa jaksaa edelleen sinnitellä, mutta ei aina enää iltapäiväkerhossa. Illalla vastusti taas todella kovasti nukkumaanmenoa, joten riisuin hänet ja talutin vessaan ja sieltä sitten makuuhuoneeseen. Vielä sieltä yritti lähteä pois, mutta antoi lopulta periksi.
Perjantaina meillä on keskusteluaika psykologin ja lastenpsykiatrisen polin lääkärin kanssa. Tämä on nyt oikeastaan viimeinen tilaisuus saada jotain selvyyttä ja apua tilanteeseen. Jos täältä ei sitä tule, on minun varmaan tehtävä todella rankka juttu, eli lastensuojeluilmoitus omista lapsistani. Isommasta sen takia, ettei hän saa tarvitsemaansa apua ja pienemmästä sen takia, että isompi kohtelee häntä niin huonosti ja väkivaltaisesti. Tietysti lastensuojelun puolellakin on varmasti kiirettä ja paljon asiakkaita, mutta jostain apua on pakko tuolle lapselle saada. Minä en osaa häntä auttaa. Ja itsekin tarvitsen keskusteluapua.
Töissä taas oli minua kaivattu kovasti. Minun tilallani ollut sijainen oli kuulemma ihan onneton ja sai lapsetkin hyppimään seinille. Ajattelin kuntoutuksessa ettei työ kovin paljon minua rassaa, mutta kyllä sielläkin on kaikenlaista pientä juttua, mistä ei aina jaksaisi vääntää.
Ja vielä "mukavaksi" lopuksi, minulla on korvakäytävän tulehdus. Antibioottitippoja sain tänään siihen. Ilmeisesti olosuhteiden muutos aiheutti tulehduksen, kun siellä kuntoutuksessa uitiin ja oltiin paljon altaassa. Liian kosteaa mun korvalle. Kohta pääsen koittamaan, miten vaikeaa on itselleen laittaa korvatippoja.

Syyskuu loppuu

Aika menee hurjaa vauhtia, syyskuukin nyt loppuu. Lokakuussa on syysloma, joten aika katkonainen tulee olemaan lokakuu töissä, koska olen vielä tämän viikon kuntoutuksessa. Tänään tulin taas pojan kanssa jumppaan ja toin samalla pojille nuo pikkupöllöt, mitkä näytin viimeksi. Kovasti tykkäsivät niistä.

Kuntoutuksessa olen tainnut löytää minulle sopivan liikuntalajin. Kunhan vaan saisin sitten aikaiseksi lähteä sitä harrastamaan. Se on vesijumppa, siinä voin tehdä lähes kaikkea, eikä esim. polviin koske. Täytyy vaan nyt ottaa selvää, milloin sitä uimahallissa on. Kuntoutuksesta saamme kyllä mukaan itsehoito-ohjelmat eli jotain jumppaa, mitä voi kotona tehdä. Jospa saisi kuntoa vähän kohotettua sinne kuntoutuksen viimeiseen jaksoon, joka on tammikuussa 2010. Huomenna saamme siellä tuloksia kävely- ja suorityskykytesteistä. En odota kävelytestistä kovinkaan hyvää tulosta, ehkä suorituskykytesti meni vähän paremmin.

Koruja olen tehnyt kovasti siellä iltaisin, kun vein helmet sunnuntaina mukanani. Kauppa on käynyt ja olen tehnyt myös suoraan ihmisten toiveiden mukaisia koruja. Tilauksia on tullut ja toiveita seuraavaa jaksoa varten, joka on tammikuun lopulla. Mukavalta tuntuu, kun ihmiset arvostavat työtäni korujen parissa.

Mukavaa syksyn jatkoa kaikille ja auringonpaistetta päiviin. Kotiin palaan perjantaina.

Amigurumeja

Tulin kuntoutuksesta kotiin välillä, kun viikonloppuna ei ole ohjelmaa. Siellä on ollut ihan kivaa, mutta on kyllä ihanaa olla kotona. Ei ole aikatauluja, eikä koko ajan jotain ohjelmaa, ruokailua, jumppaa tms. Nyt saa vähän rentoutua, tuskin siellä olisi kunnolla pystynyt rentoutumaan. Yksinoloa varmaan rupesin eniten kaipaamaan. En aina kyllä sielläkään jaksanut iltaisin olla niin sosiaalinen, vaan oleilin huoneessa katellen telkkaria ja tehden käsitöitä.



















Olen virkannut amigurumeja eli sellaisia pikkuisia eläimiä. Aloitin pöllöistä, kun pojat ihastui niihin. Olen nyt tehnyt kaksi pikkupöllöä ja äitipöllön. Luulen, että toinen äiti pitää vielä tehdä, että molemmilla on omansa. Nyt olen sitten aloittanut elefantin teon. Kuvailen uusia elukoita aina kun saan valmiiksi. Noita on tosi kiva virkata, kun ne valmistuu niin nopeasti ja ne on tosi söpöjä.

Koruista on kuntoutuskaverit olleet kiinnostuneita, joten olen myynyt koruja jonkun verran ja tilauksiakin on tullut. Muutamia tilauksia varmaan teen tänään ja huomenna, jos materiaalia vaan löytyy. Loput sitten myöhemmin, viimeistään tammikuuhun mennessä, jolloin meillä on seuraava kuntoutusjakso.

Sadas teksti

Nyt on ensimmäinen sata rikki blogiteksteissä. Tulin kuntoutuksesta pienen pojan kanssa jumppaamaan ja samalla tulin kotiin katsomaan tavalliset postit ja sähköiset sellaiset. No en sitten malttanut olla avaamatta myös blogia ja kertoilen nyt hieman kuulumisia.
Kuntoutuksessa on päästy jollain lailla alkuun. Meillä on ollut lääkärin tarkastus ja fysioterapeutin tarkastus. Ollaan jumpattu, venytelty, kävelty ulkona, uitu ja vesijuostu. Kaikkea näitä kahden päivän aikana. Ja tietysti tutustuttu toisiimme ja keskusteltu monista asioista. Ryhmässämme on kaikki naisia ja meitä on yhteensä 11. Mukavaa porukkaa ja juttua ja naurua riittää. Olen huomannut itselläni olevan myös lihaksia oudoissa paikoissa. Kipujakin on eikä aina kaikkea voi tehdä, mutta pitää vaan elää sen mukaan. Tehdään kevyemmin.
Sueraavan kerran tulen kotiin varmaan lauantaina ja olen sunnuntai-iltaan asti, joten lisää kuulumisia sitten.

Täällä ollaan vielä

Ja hengissä ja aika hyvissä voimissa. Tilanne on taas vähän rauhoittunut, liekö johtuu siitä, että pojat ovat olleet nyt pitkän jakson mun luona. Ja sitten taas on lähtö edessä ja sama kierre jatkuu. Psykon luona on käyty, eikä juuri tilanne siitä muuksi muuttunut. Mutta sain ainakin sanottua kaikki asiat mitkä mieltä painoivat. Tosiasia on kuitenkin edelleen se , ettei apua ole meille tullut. Kukaan ei ole edes ehdottanut, että pojan uhmakkuutta jotenkin selvitettäisiin. Enkä itse tajunnut sitä vasta kuin pari päivää sitten, vaikka uhmasta olen puhunut jo monta vuotta. Tuntuu edelleen siltä, kuin kukaan ei uskoisi minua.
Sunnuntaina lähden kuntoutukseen kahdeksi viikoksi ja kai siellä pitäisi yrittää rentoutua. Voi se olla välillä vaikeaa, kun mietin miten pienempi poika pärjää ilman minua. Hän on ollut aika ikävöivä viime aikoina. Kai se on vaan oltava ajattelematta, vaikkei se kuitenkaan onnistu.
Jos siellä pääsen koneen ääreen joskus, voin kertoilla vähän tunnelmia. Ainakin tiistaisin tulen jumppaan pikkupojan kanssa, joten silloin koneen kotona avaan.

Rankkaa

Miten tämä elämä taas voikin olla näin vaikeaa. Vanhemman pojan kanssa taistelut on vienyt multa taas mehut ihan täysin. Voi olla etten jaksa enää monta päivää ilman sairaslomaa. Alan tosissani itsekin huolestua jo meidän molempien käytöksestä. Olen varmaan jo kolme vuotta yrittänyt saada apua pojalle ja itselleni, mutta näin vaan jatkuu, että saadaan olla ihan omillamme. Miten noille tutkiville tahoille pitäisi asiat kertoa, että jotain tapahtuu? Pakko varmaan tehdä se lastensuojeluilmoitus omasta lapsesta, kun ei muu kai auta. Saadaan vielä sekin puoli mukaan tähän soppaan. Pikkuveli alkaa nimittäin olla aikamoisessa vaaravyöhykkeessä isomman taholta. Tilanne vaan pahenee koko ajan. En voi vaan katsella vierestä. Yritän suojella pienempää parhaani mukaan, mutta joka hetki en voi olla poikien välissä suojakilpenä. Ja isänsä luona ollessaan tilanne voi olla vielä pahempi, vaikka exä ei sitä tunnusta. Hän ei varmaan näe sitä minkälaista se on.
Multa on keinot loppu, mä heitän hanskat tiskiin. Hoitakoon joku muu, mä en jaksa.

Huomautuksia

Tarkkana saa olla monessa asiassa, ettei kärsi vääryyttä. Ensiksi huomasin, että pienemmän pojan hoitomaksu on määritelty väärin. Minun tuloiksi oli laitettu vanhat tulot vaikka olin ilmoittanut uudet pienemmät tulot. Enhän saa nyt palkkaakaan kuin 78,43 % normaalista palkasta, kun teen kuutta tuntia. Ei kun soittamaan ja huomauttamaan asiasta.
No toinen asia tuli ilmi, kun aamulla mietin, että jos kohta alkaa olla yöpakkasia, niin autoakin pitää ruveta lämmittämään. Ajattelin tarkistaa, että missä siellä on sisätilalämmittimen pistoke. No en löytänyt koko pistoketta. Kun ostin auton, siihen piti laittaa lohkolämmitin ja sisätilahaaroituspistoke. Onpa jäänyt joltain laittamatta. Ei kun soittamaan siitäkin autoliikkeeseen. Nyt pitäis vaan ehtiä sielläkin käymään jonain päivänä, että sekin asia hoituisi.
Vahtia siis täytyy omia asioitaan ja oikeuksiaan koko ajan.
Sain eilen ommeltua kaksi pitkää verhoa olohuoneeseen. Vielä kaksi pitäisi ommella, niin sitten olisi riittävästi. Saa nähdä milloin ne loput saa tehtyä. Kankaana minulla on Finlaysonin sininen Silmu-kangas. Minusta se on tosi kaunis kangas ja jotenkin tekee olohuoneeni paljon kodikkaammaksi, kuin vanhat harmaat verhot. Ainakin pienempi poika myös tykkäsi niistä, kun sanoi kotiin tullessa, että Wau onpa hienot verhot. Ja olohuonekin oli tosi siisti hänen mielestään, kun kaikki legot ja muut lelut olin siivonnut heidän huoneeseensa. Koitan nyt saada heidän leikkinsä pysymään siellä leikkihuoneessa, ettei olohuone ole aina täynnä leluja. Se voi olla vaikeaa isomman pojan kohdalla, mutta yritetään, huomenna hän tulee kotiin.

Siistiä

Kotona on nyt siistiä. Nukuin aamulla pitkään ja ensin soitin yhdelle kaverille, etten jaksa lähteä uimaan. Aiemmin oli sovittu, ett mennään uimahalliin. Ei jaksa. Sitten soitin äidille, että voisiko hän tulla auttamaan minua siivouksessa. Puhelun jälkeen tuli kauhea itkunpuuska. Edelleen olo on tosi alavireinen ja myös jotenkin jämähtänyt. Ei jaksaisi mitään. Sen ajan kun äitini oli auttamassa, jaksoin itsekin siivota ja laittaa paikkoja kuntoon. Nyt on hyvä mieli siitä, että on siistiä, mutta edelleen vaan jollain lailla ahdistaa. Tämä kirjoittaminenkin on vaikeaa.

Halusin ulko-oveen syksyisen kranssin. Tiimaristahan apu löytyi. Ostin sieltä materiaalin ja sain tänään vihdoin kranssin valmiiksi. Useampi päivä meni senkin tekemisessä, joka osoittaa sekin nykyistä vauhtiani. Kaikki materiaali nimittäin tarvitsi vain kiinnittää, ihan ilman liimaa ja muita vehkeitä. Oranssi väri on sellainen jota taidan tarvita nyt.

Alavireistä

Huomaan olevani aika alavireinen, ei oikein mikään huvita. Keskiviikko oli tosi vaikea päivä, oli se isomman pojan asioiden palaveri. Sieltä lähtiessäni kiroilin kun tuulilasissa oli pysäköintivirhemaksu. Olin laittanut kiekkoon väärän ajan, sen verran hermostutti se koko juttu. Palaveri sinänsä meni ihan hyvin ja siellä tuli ilmi pojan vaikeudet myös toimintaterapeutin lausunnossa. Exä ei siellä paljoa suutaan avannut ja sanoi kyllä sen, että hänen luonaan ei juurikaan ole ongelmia. Tunsinpa taas olevani aika yksin asiani kanssa. Kai se vaan on niin, että minun luonani poika näyttää kaikki kauheudet ja muiden luona menee hyvin. Masentaa ja aika tavalla taas. Tunnen olevani täysin epäonnistunut äitinä vaikka järki sanoo, ettei asia ole niin ja pojan ongelmat eivät ole minun syyni. Jatkamme edelleen käyntejä erilaisten ammattilaisten luona ja mietimme mikä avuksi. Pojan opettajan piti tulla myös sinne, mutta ei häntä näkynyt. Olin laittanut hänelle sähköpostia jo edellisellä viikolla, mutta en saanut minkäänlaista vastausta. Sitten eilen vein pojan kouluun ja yritin tavoittaa opettajaa, niin sain kuulla ettei hän ole ollenkaan paikalla, että tulee ensi viikolla. Kyllä asiasta olisi voinut vanhempia informoida jotenkin. Ei poika ole osannut kertoa, että oma opettaja on poissa. Huomenna olisi pojalla koulupäivä, mutta en nyt tiedä meneekö vai ei, kun pojat ovat isällään. Koulussa on puolet opettajista lomautuksella, joten jos exä ei keksi pojalle syytä olla pois, aion mennä pojan kanssa kouluun. Menen katsomaan miten lomautuspäivä siellä sujuu, jotta tiedän vastaisuuden varalle valmistautua. Lomautuspäiviä tulee olemaan vielä aika monta ennen vuodenvaihdetta.
Kaikki tuollaiset vastoinkäymiset tuntuvat nyt jotenkin ylitsepääsemättömiltä eikä todellakaan mikään kiinnosta. Itku on herkässä ja ajatukset varsinkin töissä harhailevat. Kahden viikon kuluttua alkaa kuntoutus ja pelkään etten jaksa sinne asti sinnitellä. Onneksi on viikonloppu ja pojat ovat isällään niin voin olla taas tekemättä mitään. Paitsi jos huomenna pitää vääntäytyä sinne kouluun. Harmittaa, kun kuviakaan ei enää jaksa laitella tänne saati sitten ottaa niitä.

Jumppaa JEE

Tänään oli sitten se meidän ensimmäinen jumppa pienemmän pojan kanssa. Ja kyllä hän olikin innoissaan. Oli ihanaa juosta isoa salia päästä päähän ja tehdä erilaisia juttuja äidin kanssa. Jumppa oli aivan liian lyhyt pojan mielestä, äidin mielestä kyllä just sopiva tällä kunnolla. Hiki tuli. Ihana katsoa poikaa kun hän nauttii. Yksi itku tuli kun ohjaaja kyseli, onko kenelläkään herneallergiaa. Poika ei oikein ymmärtänyt koko asiaa ja kyseli siitä monta kertaa. Taitaa olla joku vaihe menossa, että kaikki sairaudet ja taudit pelottaa, varsinkin kun ei ymmärrä asiasta tarpeeksi. Jonkunlaiset hernepussit kyllä aion meille tehdä.
Tänään on ollut vanhemmalla pojalla harvinaisen hyvä päivä, vaikka jouduimme käymään labrassa antamassa pissanäytteen. Kirvelee pissatessa. Huomenna varmaan sitten lääkäriin. Huomenna on sitten myös pojan asioissa palaveri eri tahojen kanssa. Meitä on siellä miettimässä ainakin kuusi henkeä. Ja mulle ei enää riitä se, että sanotaan pojan uhmailun ja väkivaltaisuuden olevan sisarkateutta ja mustasukkaisuutta. Että pitäis antaa kahdenkeskistä aikaa, hellyyttä ja rakkautta ja aikuisen olla rauhallinen. Nyt täytyy tapahtua jotain konkreettista, muuten olen sitä mieltä, että pienemmän pojan kohtelu on lastensuojelullinen asia.

Syksyn kirpeyttä ilmassa

Tänään tuntui jo olevan hieman syksyn viileyttä ja kirpeyttä ilmassa. Pojat kävivät tänä syksynä ekan kerran isänsä kanssa jäähallissa yleisöluistelussa. Lähdettiin sen jälkeen sitten vielä ulos ja samojen kavereiden kanssa leikit jatkuivat kuin eilenkin. Vanhempi poika olikin sitten kolmeen otteeseen ulkona poikien kanssa. Välillä vaan välipalalla tai syömässä. Ilmankos illalla valitteli ett jalat on kipeet. Aamulla luistelu ja sitten vielä juoksua moneen otteeseen. Tervettä väsymystä ja liikuntaa. Se on hyvä.
Pienemmän pojan kanssa lähdetään jumppaan tiistaisin. Se on sellainen perhejumppa, mihin lapsi osallistuu vanhemman kanssa. Nyt mäkin joudun/pääsen jumppaamaan, en olekaan sitä tehnyt vuosikausiin, enkä koskaan harrastanutkaan. Hyvää se varmaan tekee mullekin. Poika varmaan tykkää, kun se on sellanen pomppija ja ketterä kiipeilijä. Kerron sitten kommentteja tiistain jälkeen.
Syyskuu siis alkaa huomenna. Minä pidän syksystä, jos on kuivaa ja kuulasta. Silloin jotenkin minulle tulee aina nuoruus mieleen, kun kavereiden kanssa kuljeksittiin iltaisin ulkona vaikka omenavarkaissa tai vanhalla kasarmialueella, jossa vartiosotilas hätyytteli meitä muualle. Ensimmäiset ihastumiset ja suukot siellä hämärissä piiloissa koettiin. Jaaha, mikähän nostalgiahetki nyt iski pintaan. No, tuo ilma saa muistot mieleen.

Viikonlopun viettoa

Pienempi poika odotti kovasti vapaapäiviä ja viikonloppua, että saa olla kotona rauhassa. Alku menikin tosi hyvin päiväkodissa, mutta nyt tällä viikolla on alkanut olla itkuja ja valituksia. Poika sanoo ett haluaisi olla rauhassa eikä aina leikkiä jonkun kanssa. No se suotakoon hänelle, että voi leikkiä myös yksin. Nuhaa on ollut ja muutamia kertoja poika on itkenyt sitä, että ei halua tartuttaa nuhaa toisiin lapsiin. Äiti on ilmeisesti pelotellut lapsen pöpökammoiseksi. Päiväkotiryhmä alkaa olla täynnä ja tuntuuhan se suurelta porukalta neljän lapsen jälkeen. Luulisin kyllä, kunhan toiminta kunnolla alkaa, että poika nauttii siitä varmasti.

Tänään on ollut aika rauhallinen päivä vanhemman pojan kanssa. Rettelöitä ei ole ollut, muuta kuin pientä veljen kiusaamista ja uhkailua. Pari luokkakaveriakin tuli hakemaan poikaa ulos ja olivat sitten meilläkin leikkimässä. Se olisikin hyvä juttu jos kavereita löytyisi, ettei tarvitsisi aina pikkuveljen kanssa olla. Voisi se pikkuveljen seurakin tuntua sitten mukavammalta.

Väsymystä pukkaa

Oikeastaan pitäisi kai olla jo nukkumassa, väsyttää niin vietävästi. Aamulla heräilin jo tosi aikaisin, kun vanhempikin poika tuli viereen nukkumaan. Nuorempi oli tullut jo tapansa mukaa aamuyöstä. Enhän minä sitten enää saanut nukuttua, kun kellon soittoonkaan ei ollut kuin vähän yli puoli tuntia.
Väsymystä aiheuttaa myös taistelut vanhemman pojan kanssa. Tänään oli taas oikein mahtiraivari ja sain puoli tuntia pidellä kiinni ja istua päällä. Ja taas oli nälkä niin, että vähän väliä piti saada syömistä koko illan. Samanlaista on ollut jo kolme iltaa minkä pojat on taas tässä olleet. Kai poika ei sitten koulussa syö tarpeeksi ja jaksaa just sinnitellä iltapäiväkerhon loppuun. Kun menen sitten hakemaan, homma repeää joko kerhon pihalla heti, autossa tai viimeistään kotona. Laitoin viestiä opettajalle, mutta eihän hänkään voi poikaa siellä koulussa väkisin syöttää. Poika ei itse oikein tunnista nälän tai janon tunnetta ennen kuin on jo myöhäistä.
Nyt on pakko lähteä nukkumaan, silmät on ihan ristissä, jatkuu seuraavassa "numerossa".

Hajurako

Tänään ajelin töistä kotiin iltapäivällä ja ihmettelin yksissä liikennevaloissa, että miksi taakse tullut auto jäi niin kauas minusta. Väliä jäi ainakin kahden auton verran. No huomasinpa sitten, että exähän se siellä. Se ei voinut siis ajaa mun taakse jonossa vaan jäi sinne kauas taakse. Luuli vissiin, etten huomaa sitä. Päinvastoin tuo herätti vielä enemmän huomiota. Kai se inhoo mua niin paljon, ettei autojonossa voi tulla mun taakse. Valojen vaihduttua se lähti tosi hitaasti liikkeelle ja jättäytyi edelleen kauemmas. Mä painoin kaasua ja painelin menemään, hitto kun taas ärsytti tollanen.

Huomenna pojat tulee kotiin ja käyn juttelemassa taas vanhemman pojan asioista psykologin luona. Katsotaan nyt olisiko sillä mitään ajatuksia meidän arjen parantamiseksi. Mulla ainakin omat keinot on kaikki jo kokeiltu eikä mikään tunnu auttavan, kuin ehkä hetken. Asiaa ei auta yhtään se, että exä ajattelee niin, ettei mitään vikaa olekaan, muuta kun, että mun pitäis katsoa peiliin. Revi siitä sitten huumoria!

Ilon hetkiä löytyy onneksi myös tästä päivästä. Aamulla menin päiväkodilla moikkaamaan pienempää poikaa ja on se ihana nähdä pojan hymy, kun hän näkee minut. Se kyllä pelastaa päivän. Ja sitten hän vähän aikaa istui sylissä ja pusunkin sain. Varmaan pojallekin tuli yhtä mukava olo kuin minullekin. Lopuksi vielä pienen pojan päällä äidin iso takki.

Parvekkeen siivousta ja koruilua

Tänään olen ahkeroinut kaikenlaista. Parvekkeella olen siivoillut kuihtuneita orvokkeja pois ja tilalle ostin pallokrysanteeit. Nyt näyttää ihan mukavalta, kun on ne kaikki kuihtuneet kukat saanut pois. Ostin sellaiset krysanteemit, joissa on paljon nuppuja. Jospa niistä saisi nauttia sitten pitempään. Krassit kukkii vielä ja jätin pojille siementen keräämisen, kun se on niin hauskaa. Varsinkin jos oikein isoja siemeniä löytyy.

Nyt viikonlopun aikana olen tehnyt myös vähän koruja. Yhden tilaustyön meripihkasta, mutta se on vielä kesken, pitää hyväksyttää vielä tilaajalla. Sitten onkin ollut sinistä ja turkoosia korujen väreinä. Yhdestä setistä puuttuu vielä lukot, mutta itselleni tein turkoosia myös. Kaulakorun ja rannekorun. Rannekoru on tehty kumilankaan erimuotoisista simpukankuorihelmistä. Kaulakorussa on hillitymmin käytetty muotoja.

Näköjään on joku turkoosin värin kausi menossa. Ostin nimittäin astioita alennusmyynnistä. Turkoosin väristä Teemaa. Minulla on sitä jo jonkun verran ja nyt ostin lisää täydentämään sarjaa. Samalla sorruin ostamaan kivoja juomalaseja, arvaat varmaan minkä värisiä. Kivoja turkoosikukallisia tietysti. Olivat onneks aika halpoja, 3 lasia 4 euroo.

Tein tänään vielä yhdelle ystävälleni kaulakorun. Sain häneltä sellasen rintakorun, sellasen hakaneulan, missä on kolme rengasta, joista roikkuu korupiikeissä kiviä. No, hän sanoi, että tee siitä jotain muuta. Irrottelin ne kivet ja sattumalta olin ostanut aivan samaa kivilaatua sellasina rinkuloina, joten tein sitten kaulakorun hänelle. En muista mitä kiveä ne rinkulat on, mutta ei se mitään. Olikohan taas mahdollisimman hankalasti selitetty!

Viikonlopun alkua

Olen ollut kaksi päivää sairaslomalla ja pojat lähtivät eilen isänsä luo. Minä kävin sairaalassa päiväkirurgian osastolla pienessä operaatiossa. Onneksi kipuja ei ole ollut, väsymystä vaan nukutuksen seurauksena ilmeisesti. Olin viime yön äitini luona, kun nukutuksen jälkeen jonkun pitää "vahtia" potilasta. Äiti oli tyytyväinen seurasta. Tänään sitten kotiuduin ja olen lepäillyt ja ollut vaan. Olen oikeastaan siirtynyt sohvalta välillä tähän koneen ääreen ja sitten takaisin sohvalle tv:n ääreen.

Keskiviikkona pyysin exää hakemaan poikien kamat. Jostain puhe siirtyi minun kuntoutukseeni. Exä jankkasi taas tuttuun tapaan, miksi menen kuntoutukseen ja mikä kuntoutus se on jne. Sanoin ettei se kuulu sille ollenkaan, mutta sen mielestä kuuluu. Sanoinkin, ett miten se on noin uteliaaksi tullut. Kun en kertonut sen enempiä, niin sanoi tietävänsä miksi menen sinne. Eli ilmeisesti ajattelee, ett mä oon päästä pipi. Sit se taas uhkaili hyvin epämääräisesti ottavansa yhteyttä jonnekin. Se tyyppi on siis tosi taitava saamaan mut ärsyyntymään. Kyllä mua taas otti päähän ja rankasti. Ja taas kerran ajattelin olevani paljon onnellisempi ilman sitä.

Kaksi vapaapäivää edessä. Hommia varmaan parin viikon edestä. Mutta on tehtävä se minkä jaksaa. Katsotaan miten menee. Tämmöistä taidetta löytyy kallion pinnasta.

Lämpöuupumus ja lanttua taskussa

Eilenhän oli tosi kuuma päivä ja töiden jälkeen, kun menin vanhempaa poikaa hakemaan iltapäiväkerhosta, hän oli vessassa juomassa. Toiset lapset olivat siellä keittiössä mehua juomassa mukista. No, kun päästiin kotiin poika valitti, ett oksettaa. Ei oksentanut, mutta oli aivan valkea ja voimaton. Annoin ensin vettä ja sitten sohvalle makuulle. Laittelin kylmää käärettä otsalle, kun valitti myös päänsärkyä. Kohta juotin vielä mehua ja sitten hän lepäili ja hieman taisi nukkuakin. Kohta onneksi jaksoi jo syödä. Taisi olla tosissaan nestehukka aika kova ja vielä sellaisella kuumalla ilmalla. Pojalle on aiemminkin tullut huonoa oloa ja suuttumusta kun ei ole juonut. Viime viikko oli ilmeisesti mennyt aika vähällä juomisella, kun illat oli sellaista ärinää. Itse hän kertoikin ettei ole juonut ip-kehossa. Otin yhteyttä kerhon ohjaajaan ja hän lupasi kiinnittää asiaan huomiota. Poika on vielä kuitenkin niin pieni ja kun on vielä vaikeuksia oman toiminnan ohjauksessa, niin näitä sattuu jos ei perään katso kukaan. Tänään olikin paljon parempi päivä kun oli juonut.

Ihmettelin illalla, että mikä kumma haisee pahalle. Ihmettelin sitä ääneen, kun huomasin hajun voimistuvan pojan lähellä. No hän kyseli, että minkälainen haju. En osannut oikein kuvailla, mutta hän itse kysyi, että niinkuin lantun haju. Silloin tajusin, että niinpä onkin. No hänpä kaiveli lantun paloja taskusta ja sanoi, ettei tiennyt mihin ne laittaa, kun ei tykännyt siitä. Täytyy kai opettajalle meilata, että näyttää mihin voi ruuantähteet viedä, ettei tarvitse niitä taskussa kotiin tuoda.

Kun taas saapuu hetki sininen..... Miten tuossa kuvassa kaikki näyttääkin niin kauniilta. Tuollainen sininen hetki vielä sinne punaisen erakkomökin pihalle, niin jopa voisi nauttia. Näissä kuvissa nukkumaan!

Rankka viikonloppukin

Karua on tuo merenrantahietikko, mutta kasvaa sielläkin jotain. En tiedä mikä kasvi, mutta hauska tupsukka kuitenkin.

Karua ollut tämä viikonloppukin, paitsi lauantai hieman parempi. Vanhempi poika on ilmeisesti niin totaalisen väsynyt, että pieninkin asia mikä ärsyttää tai suututtaa, laukaisee raivoisan käytöksen. Lauantaina annoin hänen jäädä päiväunilta, mutta hän olikin itse tullut sänkyynsä ja nukahtanut. Loppupäivä menikin todella mukavasti. Yöunetkin nukkui ihan pitkät, mutta iltapäivä tänään on ollut taas aikamoista vääntöä. Ei nukkunut päikkäreitä. Pienten läksyjenkin teko oli tuskan takana kun ei olisi jaksanut millään. Pikkuveljen kiusaaminen on ollut taas "kivaa". Kaikkein ärsyttävintä minusta on se, että toisen itkiessä hän nauraa räkäisesti vielä päälle. Suhtautuminen on todella ivallista. Siihen ei auta mikään, olen keskustellut ja vedonnut tunteisiin ja vaikka mitä, mutta hän ei välitä. Hänellä ei ole ollenkaan empatiaa, niin kuin ei ollut isälläänkään. Isänsäkään ei ollut koskaan väärässä eikä hänen tarvinnut pyytää anteeksi, vaikka oli pahoittanut toisen mielen. Valitettavasti pojassa on tosi paljon samoja piirteitä kuin isässään. Minä olen taas saanut monta kertaa nyrkistä, on nipistelty ja raavittu ja revitty vaatteista. Nyt ajattelee vain, että onneksi huomenna on maanantai. Poika muuten nukahti tänään jo klo 19.30.

Kyllä tämä taistelu on henkisesti aika rankkaa. Viikon päästä on taas keskusteluaika psykologille pojan asioissa. Vaikka tuntuu, että mitä se keskustelu poikaa auttaa, nyt tarvittaisiin jotain konkreettisempaa apua tähän hommaan.

Koulu on rankkaa

Kyllä tuntuu koulunaloitus olevan tosi rankkaa. Täällä on tavarat ja pienemmät huonekalut lennelleet ja ovet paukkuneet. Pikkuveli on saanut olla suht rauhassa, mutta minä olen saanut sitäkin useammin nyrkistä ja kynsistä. Tänä iltana oli taas oikein mahtiraivari ja sen jälkeenkin poika jaksaa uhota ja uhkailla ja asetella ehtoja. Jälleen olen saanut sanoa monta kertaa, että aikuiset määrää ja alaikäiset lapset ei päätä omista asioistaan. Ei vaan mene perille. Miten voi olla noin uskomattoman jääräpäinen lapsi. Sehän tekis ihan mitä vaan sattuis keksimään, jos sille periks antais. Onneksi yhteispalaverin aika lähenee, jotta asiaan saadaan jotain apua, tai siis on pakko saada. Ei tuollaisen lapsen kanssa voi elää, jos elämä on yhtä taistelua. Kauheata sanoa noin, mutta se on raaka totuus. Asiaan on tultava muutos. Lapsella itselläänkin on koko ajan paha olla ja se näkyy. Koulussa ja iltapäiväkerhossa jaksaa hyvin tsempata, mutta sitten kotona repeää. Enpä tiedä miten hän koulussa syö, mutta omien sanojen mukaan ei ole juonut ip-kerhossa. Joten nestevajausta on jälleen ja se on aikaisemminkin aiheuttanut hänelle raivareita. Täytyy viestitellä ip-kerhon ohjaajaa. Olo on taas aika väsynyt kaiken jälkeen, mutta onneksi teen sitä kuuden tunnin päivää. Hieman auttaa jaksamaan paremmin.

Välillä tekisi mieli lähteä erakoksi tuollaiseen pikkuiseen mökkiin meren rannalle ja olla siellä niin kauan, että alkaisi tehdä mieli ihmisten ilmoille. Mutta sehän on haaveissa vain...

Uimassa

Tänään on taas satanut melkein koko päivän, joten ajattelin kastella itseni ihan kunnolla. Uimahallit on jälleen avautuneet nyt elokuussa, joten suuntasin uimaan. Oikeastaan sieltä Kalajoelta jäi innostus uintiin, vaikken siellä niin paljoa pystynyt itse uimaan, kun poikien kanssa peuhasin altaassa. Nyt kun pojat ovat isällään niin ajattelin käyttää tilaisuuden hyväkseni. Taidan käydä huomennakin ja jos taas kokeilisi vesijuoksuakin. Uskon kyllä, että poikienkin kanssa tullaan käymään nyt useammin uimassa. Lääkärihän jo kauan sitten suositteli uintia minulle, se on nivelille hellävaraisempaa liikuntaa kuin moni muu (näin kun tuota painoa on "vähän" liikaa).
Pienemmällä pojalla meni päivä päiväkodissa tosi hyvin. Onhan se tietysti lapselle aika ihanaa, kun äiti on samassa päiväkodissa töissä. Voi käydä poikaa moikkaamassa monta kertaa päivässä. Varmaan hänelläkin on turvallinen olo, kun äiti on lähellä. Minulta ainakin on monta huolta pois, kun tiedän ja tunnen poikani hoitajat. Tiedän hänen saavan hyvää hoitoa ja on helppo jutella lapsen asioista tuttujen ihmisten kanssa.
Vanhemman pojan koulupäiväkin oli mennyt hyvin ja opettaja oli kiva, mutta iltapäiväkerhoon hän ei haluaisi enää mennä. No nyt oli vasta ensimmäinen päivä, joten eiköhän siihenkin totuta.

Huomenna töihin

No niin, nyt se loma on sitten ohi. Eikun oottelemaan seuraavaa. Niitähän tässä tulee aina sopivin väliajoin, kun on syksyllä, joulun aikaan ja hiihtolomakin. Joten kai tästä hengissä selvitään. Ilmeisesti mulla on ollut liian pitkä loma, kun en millään haluaisi luopua siitä. Tekemistä riittäisi vaikka kuinka ilman työtäkin. No rahaa ei sitten olisikaan ja se taas ei ole kovin hyvä juttu. Joten taidan kuitenkin lähteä töihin ihan hyvillä mielin. Uudenlaisia haasteita on edessä jälleen, mutta lähityötoverit ovat samat kuin viime vuonnakin, joten ihan kaikkea ei tarvitse aloittaa alusta. Ja toivon ainakin, ettei tuleva vuosi ole niin raskas kuin viime vuosi. Olihan siinä tietysti ero ja isomman pojan tutkimuksia ja muutakin rankkaa. Nyt on jo monella tapaa asiat löytäneet oman uomansa ja elämä jollain lailla asettunut aloilleen. Hyvä tästä on aloittaa työnteko taas!

Lomamaisemia muistellessa, muhkuroita siellä täällä!

Lomamatkan muistelua

Aamulla vein pienemmän pojan päiväkotiin tutustumaan ja hän jäi sinne ilman minua vähän yli tunniksi. Ei ollut ikävöinyt ja kaikki sujui hyvin. Leikit jäivät jopa kesken kun piti lähteä. Ollaanhan me käyty siellä paljon, joten paikka on tuttu vaikkei ihmiset niin olekaan. Exä viekin sitten pojan maanantaina hoitoon koko päiväksi, mutta onneksi minullakin alkaa työt ja voin käydä poikaa moikkaamassa päivän mittaan. Uskon kyllä että kaikki sujuu hyvin, poika saa oman ikäistänsä seuraa ja saa leikkiä ilman isoveljen määräilyjä.

Isoveljen kanssa käytiin toisen kerran toimintaterapeutin luona. Tänään hän jo meni ihan mielellään sinne, kun eilen oli aikamoista jarruttelua. Kivoja hommia olivat tehneet jumppavälineillä. Kyllähän se toimintaterapeutti teki paljon huomioita pojasta ja syyskuun alussa on yhteispalaveri kaikkien poikaa tutkineiden ja meidän vanhempien kesken. Täytyy silloin oikein koittaa ladata täysillä, että saa pojalle jotain apua. Tuntuu tosi pahalta, kun hän vaan jatkaa pikkuveljen kiusaamista ja suorastaan pahoinpitelyä ja muutenkin pojalla on paha olla. Pettymyksen sietokyky on todella huono, eikä hän välitä tippaakaan siitä missä raivari tulee.

No sitten iloisempiin ajatuksiin. Kalajoella oli todella mukavaa ja kuvia otinkin aikalailla. Tässä ensiksi viimeisen aamun pilvistä maisemaa hotellin viereltä otettuna.

Harmitti hieman se kun ilmat olivat niin kylmiä ja tuulisia, ettei mereen uskallettu uimaan. Pojat kyllä kahlaili parina päivänä, mutta minun täytyy tunnustaa etten itse varpaitani edes meressä kastanut. Merihän on tuossa rannassa niin matalaa pitkälle, että olisi pitänyt kahlata tosi kauas ennenkuin olisi päässyt uimaan.
Kasvoihan siellä rannalla kasvejakin, noita heiniä, jotain kukkia ja muita kasveja. Hiekka oli tosiaan ihanaa pehmeää rantahiekkaa ja sitä isompi poika keräsi pulloon kotiin tuotavaksi.

Meille oli järjestetty yhdeksi illaksi mahdollisuus päästä ajamaan mönkijöillä ja tuollaisilla elämysautoilla. Isompi poika sai ajaa lasten mönkijällä ja sitten minä ajoin pojat vuorotellen kyydissäni tuollaista elämysautoa. Hauskaahan se oli, tuulista vain ja vähän viileätä. Isolla katumönkijällä en halunnut ajaa, tuo auto riitti mulle. Matkassa riittää varmasti muisteltavaa pitkäksi aikaa ja kyllä siellä voisi joskus käydä uudestaankin. Autolla ajo onnistui hyvin, paitsi nyt on ollut vaikeaa taas ajella kaupunkinopeuksia, kun tottui tuolla maantiellä aika paljon kovempaan vauhtiin. En todellakaan ollut tien tukkona siellä, edelleen sai huomata, että tuo autoni on myös maantieajossa tosi hyvä.

Kotona ollaan

Kotiin paluu on tapahtunut, enkä malttanut olla aukaisematta tietsikkaa. En kyllä reissussa ehtinyt sitä yhtään kaipaamaan, hyvä niin.
Reissu oli onnistunut, isompi poika viihtyi tosi hyvin, vaikka olikin välillä tavallinen äksy ja aggressiivinen itsensä. Pienempikin viihtyi, mutta oli iloinen kun tultiin kotiin. Minä nautin siitä kun ei tarvinnut laittaa ruokaa, siivota ja tiskata.
Maisemat Kalajoella on huikeat, rantahiekat upeat ja meri suuri ja avara. Siellä oli myös monenlaista aktiviteettia järjestetty meille yksinhuoltajaperheille ja äideille. Kerron niistä kuvien kera myöhemmin esimerkkejä. Kävimme neljänä päivänä joko uimahallissa tai trooppisessa kylpylässä ja se taisi pojista ollakin kaikkein hauskinta. Syöminen tuntui hankalalta isomman pojan kohdalla, mutta kyllä hän tuntui pärjäävän perunalla, leivällä ja vedellä. Muutaman kerran söi lohta ja tietysti lomalla sallin karamellien syöntiä vähän enemmän ja jäätelöäkin muutamaan otteeseen.
Kuvia otin paljon, joten kunhan saan niitä tuolta kamerasta ulos niin laitan myös tänne.
Nyt tuntuu todella loman lopulta kun laskee päiviä töihin lähtöön, 4 enää. Ne menevätkin päiväkotiin tutustumiseen ja isomman pojan toimintaterapeutilla käynteihin ja viikonloppuna pojat menevätkin isälleen. Lisää tarinointia viimeistään perjantaina!

Huomenna matkaan

Aamulla lähdemme ajamaan kohti Kalajoen hiekkasärkkiä. Onhan tuo matka aika pitkä, mutta otetaan rauhallisesti, taukoja riittävästi. Lasten kanssa matkustaessa ei tosiaan kannata kiirehtiä paikasta toiseen vaan nautitaan myös matkanteosta pysähtymällä mielenkiintoisissa paikoissa. Lähdemmekin matkaan heti aamusta, joten aikaa on.
Olen tänään pakannut mukaan kaikkea mahdollista, kun ei oikein tiedä seuraavien kuuden päivän säästä. Muutenkin tarvitsee mukaan monenlaista kamaa kännykänlatureista, kameroista, lääkkeistä hiekkaleluihin. Ja sitten kuitenkin tuntuu, että jotain unohtuu.
Pojat kävivät isänsä luona tänään iltapäivästä iltaan. Se olikin sopiva homma, niin minä pääsin rauhassa ostamaan matkaeväitä ja pojille vähän tekemistä matkalle. Sain kotona tiskattua ja pakattua. Isänsä oli kovasti kysellyt Kalajoen reissusta pojilta. Ei uskonut, että lähdetään kolmestaan, vaan joku muka vielä lähtisi mukaan. Sitä sen kuvittelua edelleen, että mulla olisi joku joka ohjailisi mun elämää. Se ei pysty ilmeisesti ajattelemaan, että minä osaan ajatella itsekin asioita ja pystyn tekemään poikien kanssa monenlaisia asioita nyt kun se ei ole haittoina. Kaverithan muakin varmaan manipuloi eroamaan siitä, tai niin se ainakin kuvitteli aiemmin. En ole kertonut exälle meidän reissusta mitään, kun tiedän mitä siitä seuraisi. Hirveä kuulustelu. Tietysti pitäisi varmaan kertoa, mutta eihän sekään kerro mulle yhtään mitään. Kaikki asiat saa siltä kysellä ja vielä moneen kertaan ennen kuin saa vastauksen.
Nyt tulee taukoa tähän tarinointiin, palaamme kotiin ensi viikon keskiviikkona, joten seuraavaa tarinaa saatte odottaa sinne asti. Kameran patterit on latauksessa, joten aion kuvata kovasti matkalla.

Rantaleikkejä ja komistuksia

Eilinen päivä oli taas aikamoinen kun pojat tuli kotiin. Ajattelin, ett en kestä kyllä tätä, mutta onneks se oli vaan se kotiintuloahdistus tai joku sellanen isommalla pojalla. Mikään ei käy, mua et määrää, en tee sitä, en syö tätä jne. Onneksi tänään on ollut jo parempi päivä. Isompi sanoi jopa pienempää parhaaksi kaverikseen ( perui sen kyllä myöhemmin ) ja sanoi ett kyllä täällä äitin luona on kivaa, kun oltiin uimarannalla. Huomenna vaan on menossa isänsä luo kovasti. Yritin sanoo, ett mun kanssa ei oo sovittu mitään, ett ei se ihan niin vaan käy.
Yks tuttu viestitti, ett mut on nähty jonkun komistuksen kanssa kaupassa. Olin ihan H:na, ett mitä nyt. Joku erehdys on tapahtunut varmaan tai sitten minulla muistinmenetys, kun en muista ketään komeaa miestä kaupassa vierelläni olleen. Näin ne juorut varmaan alkaa, kun joku on näkevinään jonkun ja kertoo toisille jne. Valitettavasti jouduin toteamaan, etten edes kaipaa ketään komistuksia vierelleni sekoittamaan elämääni. Olen varmaan päässyt liikaa vapauden makuun, en halua ketään sanelemaan mitä voi tehdä ja mitä ei ja minne voi mennä, milloin ja kenen kanssa. Mulle riittää tällä hetkellä kaksi miespuolista henkilöä tässä huushollissa. Koitan pärjätä heidän kanssaan mahdollisimman hyvin.
Sain muuten menemään läpi sen majaleikin siirron tuonne lasten huoneeseen. Siellä on nyt parempi ja suurempi maja kuin entinen, joten vielä toistaiseksi kaikki hyvin sillä rintamalla.

Väsynyt mutta onnellinen

Olen palannut kotiin Kotkan reissulta. Reissu oli mukava ja antoisa ja aion palata Kotkaan toistekin. Reissuun lähdettiin minun autollani ja minä tietysti halusin ja toimin kuskina. Ajoimme suoraan Kotkan keskustaan ja meripäiville. Kylläpä siellä olikin vilinää ja tosi paljon ihmisiä. Meripäiväthän oli alkaneet jo torstaina. Suuntasimme meripäivien areenalle ja siellä esiintyi Lauri Tähkä ja elonkerjuu. Ja se oli HYVÄ. Sitten majoittumaan ja syömään. Illalla takaisin areenalle ja se olikin jo pettymys. Näimme Jean S:n (samaa kuin ennenkin, nyt jo tylsää) ja Bonnie Tylerin (suuri pettymys, raspikurkku oli vielä kamalampi raspikurkku, voisi lopettaa jo esiintymisen). Esiintyjien välillä oli pitkät tauot emmekä jaksaneet odotella enää. Muutenkin alueella oli silloin illalla niin paljon porukkaa, että liikkuminen oli välillä hankalaa ja esiintymistelttaan ei kannattanut edes yrittää. Sieltä oli loppunut happi jo ajat sitten ja ehkä sen olisi kestänyt jos olisi ottanut tarpeeksi alkoholipitoisia juomia. Jotenkin vaan ei kiinnosta enää tuo pämppääminen muutenkaan ja olinhan minä autolla. Siispä nukkumaan.
Sunnuntain anti olikin sitten erilaista. Musiikkia emme enää kuunnelleet vaan ensin suuntasimme Maretariumiin. Siellähän on akvaarioissa esillä kaikki Suomen kalalajit. Se oli kiva paikka ja jos joku ei ole siellä vielä käynyt, suosittelen lämpimästi varsinkin lasten kanssa menijöitä. Minäkin aion viimeistään ensi kesänä viedä pojat sinne. Sen jälkeen kävimme vielä uudessa juuri nyt heinäkuussa avatussa merimuseo Vellamossa. Sekin oli erittäin mielenkiintoinen ja ainakin uskoisin, että sielläkin on myös lapsille paljon mielenkiintoista nähtävää.
Yllätyin itsekin siitä, kuinka nopeasti opin autolla liikkumaan Kotkassa ja sen ympäristössä. Vielä pari vuotta sitten en olisi uskaltanut lähteä kuskiksi vieraaseen kaupunkiin. Tuo antoi taas paljon itseluottamusta autolla liikkumiseen ja uskallan paremmin lähteä poikien kanssa perjantaina taas reissuun. Kaikenkaikkiaan tosi kiva reissu mukavan porukan kanssa (yksi naisystäväni uuden miesystävänsä kanssa). Kukaan ei nipottanut mistään eikä kellään ollut hoppua vaan saatiin nauttia kauniista Kotkasta ja ihanan kesäisestä säästä.

Aika kuluu kummasti

Kyllä aika kuluu kumman nopeasti, kun tekemistä on koko ajan. Ihanaa kun saa nukkua aamulla pitkään, lukea rauhassa lehden aamupalalla, kuljeksia yöpuvussa melkein puoleenpäivään ja muutenkin tehdä kaikki hommansa omaan tahtiin ja milloin haluaa. Tai olla tekemättä. Olen lukenut kohta yhden kirjankin, mitä en ole ehtinyt aikoihin.

Poikien huone on nyt siisti ja uskon jopa poikien huomaavan sen kun tulevat kotiin. Siinä olikin kova urakka. Mattoja en ole ehtinyt pesemään, enkä verhoja ompelemaan. Mutta koruja on vähän taas tehty ja huomenna olisi ohjelmassa auton imurointi ja putsaus sisältä. Mansikat pitäisi hankkia ja pakastaa (nyt kun pakastin on sulatettu), joten huomiselle riittää noista hommaa. Lauantaiaamuna onkin lähtö sinne Kotkan meripäiville.

Loma tuntuu lähenevän loppuaan uhkaavasti. Tämän viikon jälkeen enää kaksi viikkoa. Toisaalta tuntuu, että on ihan kiva mennä töihinkin, kun teen sitä 6 tunnin päivää. En tiedä sitten miten kiireisiä ne 6 tuntia tulevat olemaan, mutta murehditaan sitä sitten.

My second Dotee doll

Tässä tulee toinen tekemäni Dotee doll. Tämä on sellainen koruista ja kukkasista pitävä rastatukka, joka lähtee eräälle ystävälleni nimipäivälahjaksi. Näitä on kyllä kiva tehdä, vähän samanlaista näpertelyä, kun korut, varsinkin kun käytän noita helmiä näissäkin.

Pojat lähtivät eilen isälleen ja ovat siellä taas kokonaisen viikon. Minulla on siis kokonainen viikko lomaa ihan itselleni. Tiedän kyllä, että tekemistä riittää, mutta luulen, että viikko voi tuntua pitemmältä siinä suhteessa, että se on todellista LOMAA. Sellaista minulla ei ole ollutkaan kahdeksaan vuoteen. Ihmettelen edelleen sitä, miten olen todella selvinnyt nuo kaikki vuodet. Jokainenhan tarvitsee ihan omaa aikaa ja minulla sitä ei ollut kuin pieniä hetkiä silloin tällöin. Varsinkin nyt tuollaisen vaikean vuoden jälkeen tuntuu, että sitä omaa aikaa tarvitsee vielä enemmän. Onneksi minulla sitä nyt on. Jospa vähitellen saisi asiansa kuntoon. Vaikka uskon kyllä, että oman ajan tarve jatkuu suurena, nyt kun siitä on päässyt nauttimaan. Välillä tuntuu kauhean syylliseltä olo, kun ajattelen noin. Tuntuu, etten ole hyvä äiti, koska nautin olosta ilman lapsia, enkä sitä kovin monelle viitsi sanoakaan. Pakko se vaan on itsellekin tunnustaa, etten jaksaisi muuten. Luulin aina nuorena, että minusta tulee tosi hyvä äiti ja haluan monta lasta, mutta todellisuus onkin ollut aivan toista. Nuoruuden ihanteet on karisseet ja tilalle on tullut, niin mitä... ehkäpä aikalailla realismia ja jonkun verran kyynisyyttä.

Huomenna jatkan poikien huoneen siivousta ja aion järjestää sen todellakin kunnolla niin, että pojat voivat myös leikkiä omassa huoneessaan. Nythän meillä majaleikit ja legoleikit on aina olohuoneessa, jossa kulkeminen on aika hankalaa. Voihan se olla vaikeaa saada menemään muutos läpi, koska vanhempi poika juuttuu noihin leikkeihin aika voimakkaasti, eikä suostu useinkaan muuttamaan niitä. Homman pitää mennä aina samalla lailla. Mutta yritetään.

Risteilyä ja raivaria

Tässä olikin monta päivää tyyntä ennen myrskyä. Soitin aamusta jo exälle sopiakseni seuraavasta tapaamisesta, kun kirppis olisi taas sunnuntaina ja pojat lähtis sinne aamupäiväksi ja exä hakis ne sieltä. Kysyin, että sopiiko, no sitä piti miettiä taas joku tovi. Sit kyllä kysyin, ett voisko se ottaa vanhemman pojan jo vaikka tänään, mutta ei käynyt. Eli se valittaa ettei saa poikia tarpeeks ja sit kun tarjotaan niin ei käy. Olisin halunnut pojat vähäks aikaa erilleen, kun alkoi taas olla sellasta tuo meininki.

Isompi poika ei nukkunu taaskaan päikkäreitä ja niiden jälkeen lähdettiin sisävesiristeilylle. Siellä meni aika mukavasti, mutta illalla raivari tuli kun piti lähtee nukkumaan. Pienempi sai jäädä vielä valvomaan, kun oli päivällä nukkunut. Se taisi ottaa niin paljon isompaa pattiin, ett taas nyrkit heilu ja tavarat lensi. Sain pienemmän säästymään nyrkeiltä, mut lopulta jouduin taas istumaan pojan päällä, kun hän ei alkanut rauhoittua. Hän ei voi sietää sitä, että häntä määrätään, siitä saa aina kuulla. Hän kuvittelee tosiaan voivansa päättää ja määrätä kaikista asioista. Unessa hän oli sitten jo klo 19.45. Eli väsymystä oli kuitenkin aika lailla. Aamulla kaikki on varmaan toisin tai sitten ei.

Lässähtänyt olo

Miten onkaan taas niin lässähtänyt olo. Päivä meni aika mukavasti ja eilinen myös, mutta illalla vanhempi poika taas monotti pienempää. Sillon mulle aina tulee jotenkin sellanen epätoivonen olo, ett eikö tämä ikinä lopu. Mattopyykillä kävin tänään pesemässä muutaman maton ja mummo oli poikien kanssa leikkipuistossa sillä aikaa. Illalla lähdettiin poikien kanssa toiseen leikkipuistoon pyörillä ja kyllä huomasin, että pinna on jotenkin piukalla taas. Isompihan ajelee pyörällä tosi hyvin, mutta pienempi polkee vielä apupyörillä ja ei jaksa mäkiä polkee. Joten aika hankalaa välillä oli, kun mä työntelin sitä ja talutin omaa pyörää tai välillä talutin molempia pyöriä. Eihän se tietysti sille mitään voi, mutta kiristi vaan mun pinnaa.

Tää kämppä on sekaisin ja tiskivuori vaan kasvaa, enkä jaksais mitään. Pitäis sitä ja pitäis tätä, mut ei viittis mitään. No nyt taitaa mennä taas valituksen puolelle. Kesäkin kuluu yhdessä hujauksessa ohi, ennen kun on edes kunnolla alkanut. Blääh....

SIIS piti etsiä edes teille jotain piristystä, jospa se piristäisi mua itteenikin!

Legoja ja koruja

Tänään on taas rakennettu ahkerasti legoilla ja myös tehty maja olohuoneeseen, niin että siellä kulkeminen on hieman hankalaa. Olen joutunut siirtämään sohvaakin vähän, että pääsee parvekkeelle. Siirtäminen oli vanhemman pojan ehdotus, kun kielsin majan rakennuksen kun ei sitten pääse edes parvekkeelle. Niin että neuvottelutaitojakin tuntuu löytyvän. Jo toinen päivä ilman riitoja ja tappeluita. Alan olla ihmeissäni vaikka kai pitäisi olla onnellinen. Huusholli on taas hyrskyn myrskyn, mutta näkyypähän elämän jäljet ja tärkeintä on, että lapset leikkii, siitä olen tosi iloinen.

Huomenna luovutan uudelle omistajalle taas yhdet korut. Tumman turkooseista särmikkäistä lasihelmistä ja turkooseista siemenhelmistä tehdyt kaulakoru ja rannekoru. Katsotaan mitä tuleva omistaja on niistä mieltä. Hän halusi jotain roikkuvaa siihen eteen ja säätövaraa pituudelle. Itse pidän juuri noista särmikkäistä lasihelmistä tosi paljon, niissä on ihanaa kimallusta.